Ajatuksia teatterin merkityksestä

Seistessäni 9 kesän ajan Ruukinmyllyn kesäteatterin lipunmyynnissä olen kuullut paljon kiitteleviä kommentteja teatteristamme. Tänä vuonna olen kuullut poikkeuksellisen paljon helpottuneita sanoja: ”ihanaa, että olette taas täällä”. Osa minusta haluaa uskoa, että rakkaat katsojamme ovat kaivanneet naurutakuuteatteria niin kovasti, että välivuosi teki tuskaa. Mutta osa minusta tunnustaa sen, että ihmisillä on huutava tarve kulttuurin, taiteen tai viihteen pariin. Mitään siitä ei ole ollut tarjolla niin pitkään aikaan.


Teatteri antaa ihmiselle mahdollisuuden irroittautua hetkeksi omasta elämästä. Mahdollisuuden hypätä toiseen, fiktiiviseen maailmaan ja nauttia siitä. Sen absurdista logiikasta, erilaisista hahmoista ja juonenkäänteistä. Teatteri on taidemuoto, jota ei voi monistaa, tallentaa eikä toistaa. Se tapahtuu aina juuri sillä hetkellä, juuri sillä hetkellä läsnäolevien ihmisten kesken. Jakaminen kuuluu teatterin katsomiseen yhtä olennaisesti kuin teatterielämyksen kokonaisuus. Teatteria tehdään yhdessä ja sitä katsotaan yhdessä.


Taiteilija tunteidensa vallassa, kun sai kuulla, että pääsee esiintymään. Kuva: Jenna Jarva

Voin tunnustaa, että me tekijät olemme vähintään yhtä helpottuneita kuin katsojatkin, kun viimein pääsemme tekemään työtämme. On uskomaton fiilis, kun saa seistä näyttämöllä ja katsoa yleisöä – jakaa sen hetken yleisön kanssa. Se on jotain, mitä ei voi siirtää striimiin. Eikä ammattitaito pysy yllä, jos vain harjoittelee tyhjille seinille. Koko teatteriporukkamme on loputtoman kiitollinen ja etuoikeutettu, että olemme päässeet tänä kesänä toteuttamaan esityksen, vaikkakin puolikkaalla katsomokapasiteetilla. Monet teatterit eivät ehtineet mukaan, kun päätöksiä rajoituksista veivattiin niin myöhään, että harjoituksille ei jäänyt enää aikaa.


Tänä kesänä on ollut paljon puhetta Uudenmaan liiton kanssa yhteistyönä tehtävästä hankkeesta, jonka tarkoitus on tutkia, miten kesäteatterielämyksen voisi jakaa myös varsinaisen teatterin ulkopuolelle. Tätä varten olemme kehitelleet erilaisia oheisohjelmia ja muuta toimintaa itse esityksen lisäksi. Osa oheisohjelmista on ollut nähtävissä koko ajan, kuten rahateemainen pikkuoviseikkailu ruukin alueella ja hahmojen pitämä kirppispöytä Loviisan suurkirppiksellä. Jälkimmäinen osoittautui hitiksi ja kaikki tavarat pöydästä myytiin! Eedit, Jaakko, Lahja, Liina, Herman ja muut hahmot kiittävät mielenkiinnosta ja toivovat, että esineet tuottavat yhtälaista iloa uusille omistajilleen kuin heillekin!


Jaakko pähkäilemässä tietokilpailun parissa. Kuva: Jenna Jarva

Yhtenä oheisohjelmanamme oli somessa pyörineet videot, joissa näyttelijämme esittelivät muistojaan Ruukista vuosien varrelta. Nämä muistot on nyt koottuna yhteiseen videoon, joka löytyy tästä linkistä: https://youtu.be/DLgM_vGCsis Kurkkaa sieltä, mitä kommelluksia vuosien varrelle on mahtunut! Tulossa on vielä lisää backstagekameraa, zoomissa järjestettävää tietokilpailua ja Hermanin ja Katariinan päivätanssitempausta. Nämä oheisohjelmat järjestetään viimeisinä esityspäivinä. Liity seuraamme, tavalla tai toisella!


Kesäteatteriväen puolesta, Essi

Päivityksiä tulee pian
Pysy kanavalla...
Aiemmat julkaisut
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Grey Instagram Icon